torstai 10. lokakuuta 2013

4. Tsunamit


 
Tsunami on jostain tietystä kohdasta joka suuntaan etenevä jättiläisaalto. Tsunamit aiheutuvat merenalaisesta maanjäristyksestä, tulivuorenpurkauksesta, maanvyörymän tai asteroiditörmäyksen seurauksena. Suurin osa tsunameista johtuu merenpohjassa tapahtuvista maanjäristyksistä. Merenpohjan liike nostaa päällä olevaa vesimassaa. Energia siirtyy veden aaltoliikkeeseen. Aallonpituus voi olla jopa satoja kilometrejä ja nopeus 1000km/h.

Varsinainen hyökyaalto muodostuu vasta, kun tsunami saavuttaa rannan. Madaltuva merenpohja hidastaa vesimassaa. Aallon korkein kohta on tässä vaiheessa vasta saapumassa rantaa kohti, joten veden määrä lisääntyy jatkuvasti. Aallon pituuden lyhentyessä, aalto alkaa nousta ylöspäin ja muodotuu hyökyaalto.

Rantaviiva alkaa vetäytyä kauemmaksi merelle tsunamin lähestyessä rantaa. Tsunameja on vaikea havaita ajoissa, joten pelastumiselle ei jää paljonkaan aikaa. Nykyään Tyynenmeren alueelle on rakennettu tsunamivaroistuskeskuksia, mitkä auttavat havaitsemaan tsunamin aiemmin. Evakoimista varten sisämaahan on oltava helppokulkuisia teitä ja rantarakentamista täytyy vähentää tsunami alttiilla alueilla.



Seismografi eli maanjäristysmittari on laite, jota käytetään maankuorenvärähtelyn mittaamiseen ja rekisteröimiseen.

Tsunamin syntyminen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti