sunnuntai 27. lokakuuta 2013

9. Kylmyys ja lumiongelma


Kylmyys pakkasta esiintyy tundra- ja havumetsäilmastojen alueilla. Lisäksi myös lauhkean vyöhykkeen lehtimetsissä, aroilla ja vuoristoissa. Pakkanen aiheuttaa ongelmia autoille, vesijohdot jäätyy sekä rakennuskustannukset nousevat esityksen ja lämmityksen vuoksi. Pakkasen purevuutta lisää tuuli, mitä kovemmin tulee, sitä kylmemmälle ilma tuntuu.

 

Halla tarkoittaa kasvukaudella esiintyvää yöpakkasta. Sitä esiintyy lauhkealla vyöhykkeellä ja subtropiikissa. Halla vahingoittaa mm. marjojen kukkia ja perunan taimia. Alavat maat ovat herkkiä hallalle, koska kylmä ilmaa virtaa enemmän painanteisiin.
Torjunta harsopeitteitä käytetään esimerkiksi mansikkapelloilla, lämmittimet viljelmien läheisyyteen ja hedelmpäpuiden sadettaminen, ovat hyviä hallan torjumiskeinoja.

Routa ikiroutaa esiintyy kylämässä vyohykkeessä, alueella jossa keskilämpötila on alle 0 astetta. Raja ulottuu Siperissa napapiirin eteläpuolelta taigalle saakka.
Maa routaantuu, kun maahuokosissa oleva vesi jäätyy, jolloin maa kovettuu eli routaantuu. Roudan ansiosta suot ja metsät kestävät niiden päällä ajamista. Routa kuohkeuttaa myös maata. Roudasta aiheutuu myös haittaa, routakerrokseen noussut vesi jäätyy, jolloin maan tilavuus kasvaa ja maan pinta routii.
 

Lumi lumi-ilmasto on tyypillisintä havumetsäalueilla, arojen pohjoisosissa, vuoristoissa ja ylängöillä. Eniten lumi aiheuttaa ongelmia alueilla, joilla sataa kerralla paljon ja lumi ei ole pysyvää. Tälläsia ovat esimerkiksi läntinen Eurpooppa ja Pohjois-Amerikan itäosa. Suomessa lumi aiheuttaa lisää kustannuksia, koska lumen satamiseen täytyy varautua koko talven ajan.

Lumivyöryt syntyy, kun lumen paino ylittää lumen rakenteellisen kestävyyden. Lumen rakennettä heikentää lämpötilan lasku tai nousu. Lumivyöryn laukaisee kova lumisade,  nopea lämpötilan nousu, ihmisen liikkeet tai kova ääni.
Irtolumivyöry syntyy, kun kevyttä lunta sataa kerralla paljon, eikä se ole vielä kerennyt kiinnittyä alla olevaan lumeen.
Laattalumivyöryistä puhutaan silloin, kun rinteestä lohkeaa erilaisista lumikerroksista koostuva laatta, joka liukuu alempien lumikerrosten päällä.

Föhntuuli on lämmin ja kuiva tuuli, mikä syntyy kostean ilmavirtauksen ylitettyä vuoriston ja menetettyään kosteutensa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti