sunnuntai 17. marraskuuta 2013

20. Taudit riskinä

Taudit muuttuvassa ympäristössä
Tärkeimmät ympäristön tilaan vaikuttaneet tekijät ovat taloudelliset muutokset, maankäytön muuttuminen sekä ilmaston lämpeneminen.
Taloudellinen kehitys on muuttanut tautien esiintymistä. Kehitysmaissakin tilalle on tulossa muuttuneista elintavoista ja virheellisistä ruokatottumuksista aiheutuvat sairaudet, kuten sydäntaudit , diabetes ja syöpä.
Väestönkasvu on keskittynyt kaupunkeihin. Sairastumisriski on siellä kuitenkin pienempi kuin maaseudulla, koska kaupungeissa on yleensä parempi hygienia (viemärit, puhdasta vettä) kun maaseudulla tai slummeissa.
Matkailu lisää tartuntoja. Matkailijat alistuvat herkästi sairauksille, jotka ovat kotimaassa tuntemattomia tai heillä ei ole rokotussuojaa.

Vanhat sairaudet ovat edelleen voimissaan
Vanhat sairaudet uhkaavat ihmisiä edelleen varsinkin kehitysmaissa.
Malaria on malarialoisen aiheuttama vakava kuumetauti. Tautia esiintyy yleisesti osissa trooppista Afrikkaa, Aasiaa ja Keski- ja Etelä-Amerikkaa.
Malarian esiintymisalueet.


Tulevaisuuden haasteet 
Lasten sairastuminen on vähentymässä, mutta aikuisten sairaudet, kuten verenkiertoelimistön sairaudet ja syöpä lisääntyvät. Sosiaalinen eristäytyminen lisää mielenterveysongelmia.
Sodat ja pakolaiset lisäävät tautien leviämistä.
Taudin leviämisen kannalta on ratkaisevaa miten nopeasti kansainvälinen tiedotus ja valvonta esim. WHO:n kautta tapahtuu.

AIDS on immuunikatotauti, jonka ihmisissä aiheuttaa retroviruksiin kuuluvan HI-viruksen. HI-virus hyökkää immuunijärjestelmää vastaan, ja hoitamattomana hiv-infektio johtaa immuunikatoon eli aidsiin.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti